Tahattoman taide

Kolmijalan pystytys on vaikeaa. Siinä on kolme jalkaa ja paljon muita liikkuvia osia. Kameran ruuvaminen kolmijalkaan on tosi vaikeaa. Meitä on kuusi miestä kapeassa kokoushuoneessa. Rakennamme studiota. Tarkoitus on kuvata taas muotokuvia. Kamera saadaan pystyyn. Taustakangaskin nousee vähitellen, tosin se rypistyy ja rypyt näkyvät valokuvissa. Nurkassa on paperikassillinen vanhoja vaatteita, silkkisiä ja samettisia huiveja, selvästi eilispäivän muotia. Vaatepuilla on pari kirpputorilta pelastettua puvuntakkia. 

Studiovalon hämärässä kaikki näyttää salaperäiseltä. Juha Ruoho on talveksi löytänyt vanhan teddykarvaisen turkin. Turkin suuret napit ovat kuin eripariset pöllön silmät. Asu näyttää hienolta, mutta Juhan pitkät hiukset ovat sotkussa. Markus lähtee ostamaan marketista kampaa. Tukka kammataan, ja kuva on melkein valmis. Heikki kävelee ajatuksissaan kuvan poikki matkalla vessaan, pysähtyy keskelle kuvaa ja kumartaa kohteliaasti. Muoviset sormukset ja kemikaliokorut välähtävät kauniisti salamavalossa.

 Juha on kuvassa kuin ruhtinas, joka on pelannut omaisuutensa, mutta säilyttänyt ylpeytensä. Heikin ja sormukset kuvaamme vessassakäynnin jälkeen. Kuva ei ota onnistuakseen. Juha haluaa esittää kuollutta, turkki päällään. Lempi-tädin pellavainen lakana on levitetty pöydälle. Vuosikymmenten hiomat laskokset loistavat lakanassa terävinä viiltoina. Turkissaan Juha muistuttaa enemmän sairastelevaa karhunpoikaa kuin kuollutta.

Tilanne riistäytyy käsistä. Joulunäytelmän miekka viuhuu ilmassa. Kaikki haluavat vuorollaan käydä pöydälle makaamaan. Kaoottisen kuvauksen jälkeen Pekka Vallen hymyilevä kuollut on vakuuttavin. Miten sattuikin punaiset kalsarit tänään jalkaan. Valokuva on meille kuudelle puheen korvike ja muistin jatke. Valokuvalla kerromme tarinoita ja kameran kanssa uskaltaudumme vieraille seuduille vieraiden ihmisten seuraan. Valokuva on vakava asia. Kolmen tunnin kuvauksen jälkeen meillä on ainakin kaksi kuvaa, yksi Juhasta ja yksi Pekasta. Heikkiä täytyy kuvata joskus myöhemmin, rauhallisemmissa tunnelmissa. Kolmijalan purku on melkein yhtä vaikeaa kuin sen pystytys.

Pekka Elomaa

Juha, 2011

Juha, 2011

Pekka, 2011

Pekka, 2011

Heikki, 2012

Heikki, 2012